Mistä lähtien maassamme on lähes poikkeuksetta ollut etsittävä seurustelusuhteen siementä keskellä yötä ravintolasta?

Hannu tiesi, että yhden yön jutut olivat muuttuneet postimerkkien keräykseksi todella nopeasti, muttei hän kliseisen machomiehiseen tyyliin vain "mahtanut itselleen mitään". Kaikki tämä kuitenkin tuntui vievän häntä viikko viikolta kauemmaksi siitä, mitä todella oli olla terve ja järkevä ihminen.

Klubin halvat ja isot kaiuttimet soittivat samaa tuttua kappaletta, kesähittiä, jo kolmatta viikkoa putkeen. Ilmastointi toimi, sisällä oli selvästi viileämpää kuin ulkona. Hannu oli pukeutunut vaatteisiin, joiden oli todennut auttavan hänen tarkoitusperissään liikkuvaa ihmistä saavuttamaan tuloksia. Tumma oli avainsana vaatevalinnoissa; tumma toimi aina, kaikille.

Nahkaiset kengät, ne kuitenkin puristivat Hannua vasemmasta jalkapöydästä, jonka hän oli aikaisemmin päivällä metsän halki kulkevalla lenkkireitillään juostessaan jotenkin satuttanut. "Voi se olla rasitusvammakin", Hannu tuumi, hänhän oli juossut viikon jokaisena päivänä. Se oli tarpeellista: rutiini oli rituaali. Ilman tätä rituaalia estottomaan rentouteen vaadittavan välttämättömän alkoholimäärän tuomat lisäkalorit olisivat muovanneet hänen vaalitun vartalonsa epäesteettiseksi kasaksi viehättämättömyyttä. Niin ei voisi, eikä saisi tapahtua.

Tanssiravintolassa oli paljon yksinäisen näköisiä ihmisiä. Hannu näki heidän silmissään toivoa jostakin, muttei tiennyt mistä. Heidän suupielensä olivat vääntyneinä johonkin hymyä etäisesti muistuttavaan, mutta heidän silmänsä kertoivat toista tarinaa. Oli olemassa ristiriita, kuvottava ja sellainen, jota Hannu ei missään nimessä haluaisi ajatella. Klubilla oli toki myös pariskuntia, vanhoja, uusia, ja siellä samaisena iltana vasta perustettujakin. Kaikki vaikuttivat etäisesti kuitenkin iloisilta, eikä vähiten paikan omistaja: juoma virtasi valtoimenaan, ja raha vaihtoi omistajaa kuin juuri ja juuri myytävän hyvässä kunnossa oleva Toyota Corolla.

Hannu oli vaihtanut vain katseita. Hänellä oli selvä visio. Mutta miten ilta olisi häntä kohteleva?

Ensimmäinen nainen oli lähestynyt heti puolenyön jälkeen. Hän oli ollut vahvassa humalassa, olivathan portinvartijatkin olleet hänestä hieman kiinnostuneita. Naisen yritykset olivat olleet teknisesti kömpelöitä, ikään kuin 4-vuotiaan lapsen, joka yritti vakuuttaa aikuista jostakin, josta oli itsekin vailla täyttä ymmärrystä. Nainen oli hinkannut itseään Hannun säärtä vasten vimmakkaasti, kuin olisi halunnut keksiä tulen uudelleen siinä ja heti, tanssilattialla. Lopulta humalaiselle vatkaajalle oli tämän ilmeestä päätellen tullut huono olo, ja hän oli poistunut horjuen vessaan, miesten vessaan, luonnollisesti. Hannu näki myöhemmin portsareiden saattavan naisen ulos lempeästi mutta päättäväisesti. Hannun mielestä nainen oli etsinyt jotakuta, vaikka oli itsekin tuntunut eksyneeltä. Ehkä hän olisi halunnut seuraa matkalleen omaan kadotukseensa.

Toisen naisen kanssa Hannu oli päässyt jopa keskustelemaan. Nainen oli kuitenkin suuttunut nopeasti jostakin naisia alentavasta vitsistä, jota Hannu tosin ei koskaan ollut tiennyt kertoneensa. Vitsi oli kuulemma ollut sanattomalla tasolla viestitetty sovinistinen herja, jollaisia nainen jo "olikin odottanut" illan aikana kuulevansa, olihan hän ollut sonnustautunut erittäin anteliaaseen punaiseen toppiin ja liian lyhyeen hameeseen; omasta mielestään siis ollut panssaroitunut kuin Sherman-tankki, suojassa kaikelta maskuliinisuuden kyllästämältä konekivääritulelta ja seksismin kuorruttamalta kranaattisateelta.

Hannu oli yrittänyt rakentaa kestävää parisuhdetta jo monta vuotta. Hän oli etsinyt sopivaa kumppania kaikista niistä paikoista, joista kunnollisia ehdokkaita pitäisi löytyä: harrastuspaikoilta, erilaisista oppimis- ja työympäristöistä, uskonnollisista tapahtumista ja jopa kirjastosta. Ei noissa paikoissa ollut ollut mitään muuta kuin pyhä suomalaisuuden henki läsnä. Se oli puhkunut kylmää viimaansa ja pitänyt huolta siitä, että kaikki pysyivät hiljaa ja visusti omissa henkilökohtaisissa (eläville ihmisille suunnatuissa) arkuissaan. Sitten Hannu oli käsittänyt, että hän oli etsinyt sopivaa kumppania kaikista niistä paikoista, joista kunnollisia ehdokkaita pitäisi yrittää etsiä. Mutta etsivä ei välttämättä koskaan löydä.

Ja niinpä Hannu oli siirtynyt kapakoihin. Ei, hän oli joutunut siirtymään. Suomen kulttuuri ja käytökselliset normit olivat pakottaneet hänet näihin ripauksella kapitalistisuutta maustettuihin murjuihin, jotka kalliilta näyttävillä mutta silti niin halvoilla meikeillä oman sukupolvensa prinssejä ja prinsessoja houkutteleviksi keitaiksi oli taitavasti maskeerattu. Ne olivat kuin tarkan insinöörityön ja teknologisen innovaation tuloksena rakennettuja, mystisillä äänillä ja kirkkailla välkkyvillä valoilla varustettuja hyönteisansoja. Ja ne toimivat, voi pojat ne toimivat. Se kaikki oli sairasta, totta kai, kyllähän Hannu sen nyt tiesi. Mutta hän ei ollut enää vähään aikaan nähnyt vaihtoehtoja tiiviiden ihmissuhteiden rakentamisen suhteen, ei omassa ikäluokassaan.

Kaksi miestä olivat aloittaneet tappelun toisella puolella ravintolaa. Kova kirkuminen ja karjunta olivat sekoittaneet Hannun pakan lopullisesti, ja hän ei enää ollut tiennyt miksi jäädä klubille. Itse taistelu oli tosin näyttänyt mielenkiintoiselta. Pienempi mies oli yrittänyt kellistää isompaa ottamalla jonkinlaisen "karhun otteen" tätä vyötäröstä. Isompi kaveri oli naureskellut vähän aikaa, ilmeisesti valmiina antamaan jonkinlaisen tilanteen ratkaisevan iskun, mutta olikin sitten menettänyt tasapainonsa ja horjahtanut ravintolan lattialle äänekkäästi. Pienikokoinen mies oli käyttänyt tilanteen hyväkseen ja latonut nyrkillään kymmeniä peräkkäisiä iskuja isomman pärstään, veri oli roiskunut. Portsarit olivat lopulta jälleen kerran puuttuneet ravintola-illan "ohjelmaan", ja juhlinta oli saanut jatkua suhteellisessa rauhassa vielä jonkin aikaa.

Lopulta valomerkki oli välähtänyt. Hannu oli ollut omissa oloissaan nurkkapöydässä juomassa viimeistä lonkerolasillistaan, jonka jäät olivat sulaneet. Sitten häntä oli lähestynyt illan neljäs nainen. Hän oli ollut rustiikkisella tavalla kaunis, tummahiuksinen ja rehellisen näköinen. Yllään naisella oli ollut tumma t-paita sekä hyvin istuvat tummansiniset farkut. Paidassa oli lukenut "If you're lonely when you're alone, you're in bad company", ilmeinen sitaatti joltakin filosofilta. "Tilanteeseen sopivaa, ja ennenkaikkea söpöä", Hannu ajatteli.

- "Me vietetään naisten iltaa, ja mun mies soittelee mulle joka toinen minuutti, voitko uskoa, hah?"

Ei Hannu ollut voinut. Hän ei ollut voinut uskoa omasta illastaan juuri mitään, se oli tuntunut kirotulta.

Kahdeksan minuuttia ennen ravintolan sulkeutumista oli jono narikkaan ollut kahdeksankymmentä metriä pitkä, ja tanssilattian kaiuttimet olivat soittaneet klubin kesähiteistä koostuvaa soittolistaa taas alusta. Ihmisten ajatukset olivat ikään kuin olleet kääntyneinä jo seuraavan aamun puistattavaan todellisuuteen, sen oli selvästi nähnyt heidän katseissaan. Muutamat vielä harhauttivat itseään sillä kuvitelmalla, että huominen ei välttämättä koskaan edes saapuisi.

Hannu oli alkanut itsekin tuntemaan itsensä hieman humaltuneeksi, ja oli lopulta onnistunut löytämään itselleen seuralaisen. Naisen iskeminen oli vaatinut kolmen virkkeen pituisen sananvaihdon ja huonon vitsin. Poistuessaan ravintolasta seuralainen kainalossaan, oli Hannu tuntenut itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan sinne saapuessaan.