”Maailma ei ole kaunis, ja sen takia se sitä on”.

Japanilaisen novellistin Keiichi Sigsawan jo kauan sitten kirjoittama aforismi on pysynyt mukanani, minussa kiinni, jo kauan. Pitkälti yli seitsemän vuotta olen mietelauseen tarkoitusta pohtinut, aina silloin tällöin, kun se muistojeni sopukoista päivittäisiin ajatuksiini jälleen sattuu vaeltamaan.

Sigsawan virallisen selityksen (kenties sitä ei edes ole) ollessa hämärä, olen aforismin tarkoitusta selvittäessäni välillä koettanut tutkia eri ihmisten mielipiteitä ja näkökantoja lauseen suhteen. Selityksiä on yhtä monia kuin tulkitsijoitakin: liekö aforismi silloin hyvä vai huono..? Kenties uskottavimpana pidetään sitä teoriaa, että miete pohjaa alun perin buddhalaiseen elämänfilosofiaan: kauneus ei ole yksin totuus, vaan osiensa summa. Niinpä yksin puun kaarna voi olla tai olla olematta kaunis, mutta samalla kaarna on myös osa puuta, joka taas on osa maisemaa, ja näin kaikki on osa jotain suurempaa ja (ehkä) kauniimpaa.

En tiedä kätkeekö lausahdus näin syvällisen juuren, ja vaikka kätkisi, miten se sillä paremmin itsensä selittäisi? Ainakin se voi yrittää: maailmassahan on paljon epäkauniita, jopa rumiksi väitettäviä asioita, ja näin ollen se ei ole läpeensä kaunis. Mutta nämä asiat ovat niitä, jotka luovat eräänlaisen hyvän ja pahan, ruman ja kauneuden vastakkainasettelun – satumaisen maailman.

Lähes jokaista satua, aina Grimmin tarinoista Tolkienin lorujen kautta H.C. Andersenin lumoaviin kertomuksiin, niitä yhdistää usein jossain määrin sana kaunis. Sigsawan mielestä tämä kultainen adjektiivi sopi täydellisesti kuvailemaan omaa maailmaamme, jossa tapahtuvista julmuuksista meitä joka päivä viimeistään illan uutislähetyksissä muistutetaan. Meille on ominaista (ja ehkä hyvä näin) sovittaa pahuuskin jonkinlaiseen aivojemme palikkalaatikon muottikannen läpäisevään kokoon ja mittasuhteeseen. Vastakkainasettelu on psyykeemme apuna elämän jatkuvassa kaaoksessa. Ilman hyvää ei arvosta pahaa, ja ilman rumaa ei arvosta kaunista.

Viitekehityksenä lienee hyvä mainita, että lause esiintyi Sigsawan kevytnovellisarjassa Kino no Tabi, jossa päähenkilö vaeltaa moottoripyörällään halki erilaisten maiden, nähden matkallaan erilaisia ihmisiä ja kulttuureja, ja näiden toisistaan poikkeavia arvomaailmoja ja moraalikäsityksiä.

World is not beautiful, therefore it is.

Kyseinen aforismi on ehkä henkilökohtainen suosikkini, sillä huomaan tulkitsevani sitä eri tavalla vuosi vuodelta, ja samalla tunnen, kuinka vuodet fyysisyyteni lisäksi muotoilevat myös henkisyyttäni. Viisastunko siis? Saatan nyt nauraa tuon lyhyen lausahduksen ensimmäiselle tulkinnalle johon nuorempana päädyin, mutta ehkäpä tulevaisuudessa juuri tuohon ensimmäiseen, loogiseen päätelmääni ajaudun joka tapauksessa. Kuka tietää – hän huutakoon.

IMG_0006.jpg