Kysyin mereltä eilen seuraavaa:

 

- ”Miten minusta tulisi kaltaisesi?”

 

Meri pauhasi hieman, ja vastasi sitten:

 

- ”Mitä tarkoitat, minun kaltaiseni?”

 

Istahdin keskustelemaan kysymyksestäni.

 

- ”Olet itse ikuisuus. Arvostettu ja samalla pelätty. Rakastettu ja vihattu. Kestät kaiken, ja halutessasi rikot kestävimmänkin. Sinusta on tehty lauluja ja runoja, ja sinusta kerrotaan legendoja, myyttejä ja uskomuksia. Olet elementti jumalan roolissa, kauniskin vielä.”

 

Meri tyyntyi, kuin hieman miettiäkseen kuulemaansa, kunnes vastasi:

 

- ”Pohjassani makaa tuhansia sieluja, menetettyjä toiveita, aarteita, ja kadotettuja rakkauksia. Moni viaton on laineisiini hukkunut, ja jokaista menetettyä kohden olen kyyneleeni vuodattanut: iso lätäkkö surua minä vain olen. Miksi ihmeessä haluaisit olla kuten minä?”

 

Tarkensin kysymystäni:

 

- ”Olet pyhä äärettömyys, jonka rannalla jokainen tuntee itsensä pieneksi. Olet jotain loputtomiin kestävää, ja minä vain maan loveen hautautuvaa tomua koko lyhyen elämäni mittaisessa iltatuulessa. Kun maa ottaa minut omakseen, minusta ei jää tänne mitään!”

 

Meri muuttui peilityyneksi, tyynemmäksi kuin elottomin järvi.

 

- ”Kysyit miten tulla mereksi. Vastaus on olla kuin meri. Ole eläväinen, mukaudu tuuleen ja anna sen keinuttaa sieluasi. Ole syvä ja syvällinen, älä anna pintasi olla kova: herätä se ja riko pinnallisuutesi kuori. Kätke sisääsi aarteita, mutta samalla kanna vastuu niistä, jotka ovat rikkauksiasi etsineet ja näin sinuun vajonneet ja lopulta, tahallisesti tai tahattomasti, sinä olet heidät pettänyt. Anna tilaa aallokkosi purjehtijoille, mutta muistuta heitä, kuten kaikkia, että sinäkin olet elossa, ja tunnet, ja ennenkaikkea elät. Ole tyyni, mutta muistuta itseäsi aina välillä siitä että todella olet elossa. Muista, että joillekin olet vain matka rannikolta toiselle, vain ohikiitävä hetki, et sen enempää etkä vähempää. Näin sinusta on tuleva meri."