Paljon nuoria naisia twerkkaamassa. Paljon lapsia tyydyttämässä nälkäänsä eineksillä ja energiajuomilla, nuorison silti tavoitellessa osittain kuviteltuakin ihannevartaloa. Paljon ihmisiä tiirailemassa ennemmin näyttöjään, kuin katsomassa keskustelukumppaneitaan silmiin. Paljon poliitikkoja, jotka tuntuvat vääjäämättä ajavan vain omia etujaan. Paljon hälyä maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, mutta oikeudenmukaisuuden sijaan syyttelyä ruokkiikin taustalla kytevä rasismi, jota peitellään käänteispsykologisilla väitteillä.

Paljon yleistyksiä, mutta yleistyksetkin tulevat jostain.

Yhteiskuntamme puolesta voi nyt voida pahoin. Miten sanoa tätä ääneen kuulostamatta ylimieliseltä? Miten purkaa tuskaansa tulematta tuomituksi? "Pitäisi nauttia niistä hyvistä asioista", kuuluu jo vanha tuttu kehoite, joka tuntuu hautakiviimmekin valmiiksi kaiverretulta. Lause on luultavasti totta, koska yksilön on vaikea vaikuttaa yhteiskunnan tilaan, ainakaan kokonaisvaltaisesti.

Osallistun itsekin yhteiseen pahoinvointiimme, joillain tavoillani. Osaan kuitenkin jo pitää oksennuspussia mukanani. Koskaan ei tiedä milloin huuto pitää tyrehdyttää.