On oikein sanoa, ettei rohkeus kasva meissä. Se seikka ärsyttää minua. Rohkeus joudutaan kaivamaan jostain erittäin syvältä, se vaatii keskittymistä, heittäytymistä, riskiä. Täytyy ottaa riski, jotta rohkeutensa saa valjastettua käyttökelpoiseksi. Se ei ole mielestäni pelkästään työlästä, vaan lähinnä elämän, kulttuurin ja sosiaalisuuden raskaiden betonirakenteiden kannattelema naurettava rasite. Se ei kasva meissä, se on kasvatettava, revittävä jostakin.

Joillekin ihmisille rohkeus tuntuu olevan käteen paljon sopivampi työkalu käytettäväksi, eikä se vaadi heiltä raskaita ponnistuksia tai välttämättömiä riskejä saavuttaakseen täyden potentiaalinsa. Kadehdin näitä oman rohkeutensa hallitsevia. He suorastaan kuvottavat minua välillä, varsinkin niissä tilanteissa, joissa joudun todistamaan omaa heikkouttani: tapahtumakäänteissä, joissa ritarillisuus ja urheus palkitaan.

Miten he ovat niin rohkeita? Miksi? Onko kyse menneisyydestä? Ovatko he kohdanneet niin paljon vastoinkäymisiä ja rohkeutta vaativia, siihen suorastaan pakottavia tilanteita, etteivät he enää taivu pelkurin muottiin?

Rohkeudesta tuntuu olevan vain hyötyä. Joskus kuulee puhuttavan tyhmänrohkeasta henkilöstä, mutta uskon "typerän rohkeuden" oikeasti olevan harvinainen ilmiö, suoranainen myytti. Pinnallisesti analysoituna rohkeus johtaa yrittämiseen, toivoon, haaveisiin, rakkauteen, rikkauteen, jännitykseen... Joskus rohkeus on jopa elämän jatkumisen edellyttämä ominaisuus, ja silloin rohkeuteen kykenemätön maksaa kykenemättömyydestään sen kaikkein kalleimman hinnan. Kivuliasta, koska se on totta.

Välillä huomaan pyöritteleväni päässäni seuraavia kysymyksiä: onko rohkeus oikeasti edellytys normaalille elämälle, tai elämälle ylipäätään? Selviävätkö rohkeat ja kuolevatko "heikot" ajan mittaan tässä kuvottavassa elon ja evoluution natsimarssissa?

Ehkäpä voin opetella rohkeaksi. Jonkun kysyttyä, miksi joku on tai oli niin urhea, ei henkilö usein tiedä mitä vastata; ei hän tiedä mistä kysyjä oikein puhuu. Tämän perusteella rohkeaksi lähinnä synnytään tai rohkeaksi opitaan perintötekijöiden kautta, joka on pyrkimysteni kannalta hieman masentavaa.

Rohkeus, tai sen puute, tuntuu yhdeltä nykyajan yhteiskuntamme suurista mysteereistä, joista on tullut jo niin isoja arvoituksia että sellaisina ne oikeastaan ovat hieman kehnoja: asiat vain menevät näin, ja ovat aina menneet, joten turhapa niitä on ruveta sen tarkemmin tutkiskelemaan tai arvioimaan. "Jokaisen on löydettävä rohkeus itsestään." Ehkä en ole kyllin rohkea kurkistamaan tarpeeksi syvälle sen sieltä löytääkseni.