-”Elämä on pelkkiä tottumuksia ja pettymyksiä.”

Matildan hiukset näyttivät siltä, ettei hän enää välittänyt. ”No mitä toi nyt tarkoittaa?” Sissi kysyi, harkiten haluaisiko hän todennäköisesti erittäin pitkäksi filosofiseksi saarnaksi venyvää vastausta kysymykseensä.

-”Niin, että elämä on täynnä asioita joita haluat, ja sitten kun saat ne, totut niihin ja haluat lisää. Ja jos ja kun et saakaan sitä jotain lisää, petyt. Eli periaatteessa elämä on täynnä vain asioihin tottumista ja sen jälkeistä pettymystä.”

Matilda ja Sissi istuivat itävaltalaisessa jääkahvilassa. Kahvila oli koristeltu talvisilla elementeillä, ja heidän pöydässään mainostettiin Smirnoff-vodkashotteja, joka Sissin mielestä oli kieltämättä osuvaa tuotemarkkinointia.

-”Kokemattomana osaa haluta asioita. Köyhä haluaa rahaa, yksinäinen ystäviä. Ei tietenkään välttämättä, mutta aika usein kuitenkin. Sitten kun haluamiaan asioita vihdoin saa, on jonkin aikaa tyyntä... Ja sen jälkeen niihinkin tottuu, ja turtuu ja kyllästyy.  Ja sitten haluaa jotain enemmän, jotain lisää. Me olemme ahneita paskoja Sissi!”

-”Meneeköhän se ihan noin...” Sissi mietti, haluaisiko kuitenkin tilata vodkaa, muttei halunnut vaikuttaa liian kärkkäältä kirkkaan viinan suhteen; sehän saattaisi näyttää vaikka miltä.

-”Työtön haluaa töitä, neitsyt haluaa seksiä, kokematon kokemuksia. Perheetön ehkä perheen. Kuka nyt mitäkin. Mutta pääasia ei olekaan se, mitä niin halajamme ja ehkä jopa saamme, vaan se tottumiskysymys.”

”Tilattaisko kuitenkin yhet smirret?” Sissi kysyi hieman ujostellen.

-”Raakaa viinaa vai?”

-”Juu.”

-”Kai.” Matilda viittoi tarjoilijaa luokseen, vaikuttaen kuitenkin samalla siltä, ettei häntä oikeasti kiinnostaisi mikään muu asia, kuin aloittamansa mantran ydinsanomaan pääseminen.

-”Two Smirnoff shots, thank you.”

Matilda jatkoi siitä mihin jäi:

-”Tarpeeksi kauan parisuhteessa oleskeltuaan sitä alkaa miettimään muita ihmisiä, millaista olisi seurustella heidän kanssaan, millaista seksi heidän kanssaan olisi, ja niin edelleen... Ja sitten esimerkiksi kerran huorissa käytyään kynnys käydä niissä uudestaan on lievempi. Ja uraputkessa tulee mietittyä, miten nousta työ- ja palkkahierarkiassa yhä vain ylemmäksi. Tietenkin perheellinen miettii, millaista olisi olla taas sinkku. Homma toimii toiseenkin suuntaan, kuten vapautensa menettänyt kaipaa vapautta tehdä jälleen mitä arkipäiväisimpiäkin asioita.”

-”Ymmärrän Madde, mutta en oikein tajua mihin pyrit tällä setilläsi.”

”En kai mihinkään. Turhauttaa vaan niin perkeleesti! Olemmeko milloinkaan tyytyväisiä mihinkään?”

Sissi mietti ankarasti, kysyisikö hän Matildalta, että ajattelivatko kaikki ihan varmasti hänen teoriaansa tukevalla tavalla. Mutta ei hän viitsinyt vielä kysyä. Keskustelulla oli potentiaalia muutenkin. Hän ajatteli kuitenkin haastaa Matildan esittämää argumenttia jollain tavalla.

-”Kyllä useat ihmiset varmasti ovat tyytyväisiä ja onnellisia, kun saavat haluamansa. Kyllähän sen näkee ja siitä aina kuulee. Sinun teoriasi mukaan kukaan ei koskaan saa tarpeeksi mitään.”

-”Tiedän hyvin. Sekin minua ärsyttää! Ihmiset lopulta hyväksyvät sen, etteivät voi saada mitä haluavat, ja tottuvat asemaansa ja tyytyvät saavutuksiinsa. He ajattelevat että ’minulla on jo kai ihan tarpeeksi’, sitten he jumahtavat paikalleen, kuka mihinkin: yhteiskunnasta syrjäytynyt asuntoonsa, kumppaniinsa kyllästynyt onnettomaan liittoonsa ja työhönsä turtunut keskinkertaiseen asemaansa ja konttorikuutioonsa.”

-”Eli tämä sinun tottumisen ja pettymisen idea on jonkin sortin paradoksi?” Sissi tiedusteli shottien jo saapuessa pöytään. Hän mietti, miksi tuntui niin nololta istua keskellä päivää Itävaltalaisessa jääteemaisessa kahvilassa kaksi täyttä shottilasia pöydässä. Ehkä se oli vain hänen vainoharhaisuuttaan, ehkä siinä ei ollut mitään noloa.

-”Pitäisi löytää kai jonkinlainen balanssi. Kai se liittyy unelmiin ja niiden tavoittelemiseen, en tiedä... Pitäisi tietää mitä oikeasti haluaa, ja sen saatuaan vain olla tyytyväinen. Mutta pysähtyminen lopettaa kehityksen, ja en usko, että evoluutiomme tukee tällaista mentaliteettia laisinkaan – päinvastoin.”

Sissi tiesi, miksi Matilda puhui näistä asioista. Hän halusi kuitenkin toistaiseksi pysytellä vaiti.

Shottilasit tyhjenivät. Smirnoffin maku tuntui taustalla vahvana, mutta suutuntumaltaan pehmeänä. Shotti ei ollut jääkylmä, joka oli erittäin hyvä asia: vodka ei jättänyt inhottavaa limaista kalvoa suuhun, vaan soljui kurkkua lämmittäen alas jääkahvilan tematiikkaa sopivalla tavalla tukien,täysin ympäristöönsä sopien. Se innosti Matildaa puhumaan lisää.

-”Mutta sitten päästäänkin jo kaikenmaailman valaistumisiin ja mielenrauhaa korostaviin uskonlahkoihin ja filosofiansuuntauksiin. Kun periaatteessa voimme totuttautua tyytymään vain siihen, että elämme, ettemme tarvitsisi  muka yhtään mitään!”

Sissi tuijotti Matildaa, jonka silmät nyt hehkuivat kuin ihmisellä, joka olisi purskahtamassa itkemään, mutta saattaisikin sen sijaan vain olla äärimmäisen intohimoinen ja kiinnostunut jostakin asiasta. Matilda jatkoi.

-”Minun mielestäni ihminen aivan oikeasti on silti onnellisimmillaan, kun saa ikuisesti jahdata asioita joita luulee tarvitsevansa tunteakseen itsensä kokonaiseksi. Kun tuo jahti lakkaa, epätoivo ja eksistentiaalinen ahdistus alkavat.”

-”Check please.” Sissi huokaisi, kun tarjoilija jälleen ohitti heidän pöytänsä.

-”Mutta vielä parempi olisi, kun tajuaisi tämän oravanpyörän merkityksettömyyden, ja osaisi olla onnellisimmillaan ihan paikallaankin. Pitäisi osata välillä vain tyytyä, mutta myöskin olla tyytyväinen päätöksiinsä. Tämä on uskomattoman vaikea yhdistelmä.”

Matilda tuijotti tyhjyyteen, ja Sissi tiesi, että hän jatkaisi tuijottamistaan, ennenkuin jokin hänet transsista havahduttaisi. Niinpä Sissi päätti ilmaista itseään viimein:

-”Ilman tottumista ei ole pettymistä. Ilman rakastumista ei sydän voi särkyä. Siitähän tässä on kyse, vai mitä Madde..?”

Matilda havahtui.  Sissi jatkoi:

-”Sen takiahan me tänne Itävaltaan lähdimme. Sä ja Jussi. Se on ohi nyt. Ei meidän pitäisi ajatella sitä, ja tiedän ettet sä tavallaan ajattelekaan, mutta nuo sinun ajatuksesi...”

Naiset istuivat vähän aikaa jääkahvilan syvässä hiljaisuudessa, jonka lopulta laskun kera saapuva tarjoilija rikkoi. Sissin kaivaessa lompakkoa käsilaukustaan Matilda rohkaistui:

-”No se nyt on kaikista paras esimerkki. Ois pitänyt olla rakastumatta. Keneenkään, koskaan. Vitsi tämä elämä on kyllä...”

-”Kokemuksia täynnä.” Sissi päätti Matildan lauseen.

-”Kokemuksia, niin pettymyksiä kuin onnistumisia. Vain niitten kokeminen tekee meistä ihmisen, emme me halua olla rutinoituneita yhden ainoan tunteen robotteja.”

Matilda katsoi Sissiä silmiin, ja molempien katseista huokui kaivatun tuntuinen helpotus, josta oli vain erittäin lyhyt askel iloon ja nauruun, siis eräänlaiseen valaistumiseen itävaltalaisessa jääkahvilassa.

jaa.jpg