Monen henkinen hyvinvointi on koetuksella esimerkiksi parisuhteen päättymisen tai lyhyt- ja varsinkin pitkäaikaisen työttömyyden jäljiltä.

Usean joka näitä elämän rajuja taifuuneja on joutunut matkallaan kohtaamaan, olen kuullut myrskyn jälkeen olevan ikään kuin loukussa: tuuli on kaatanut oman elämän seinistä yhden, ja jalka on jäänyt sen alle jumiin. ”Elämäni tuntuu tyhjältä, tarkoituksettomalta.” Raskaita kahleita edustavat tylsyys, alakulo, masennus, ja lopulta mahdollisesti itsetuhoisuus, joka kattaa jo liudan asioita aina päihteidenkäytöstä irtosuhteisiin ja muihin erikoisiin valintoihin itse kunkin elämässä.

Niinpä kehotukseni aloittaa jokin harrastus saattaa särähtää turhan naiivina ja yksinkertaisena neuvona. En suosittelisi ihan mitä tahansa harrastusta, sikäli kun joku voi päättömän dokauksenkin sellaiseksi laskea, vaan luovan harrastuksen. Oli se sitten musisointia, kuvataidetta, kirjallisuutta tai vaikka puutyötä, on luovalla harrastuksella ainutlaatuisia vaikutuksia kenen tahansa sielunelämään. Myös tietyt urheilulajit ja esimerkiksi ruoanlaitto voivat olla luovuutta korostavia harrastuksia, mutta keskityn puhumaan erityisesti uutta, kestävää sisältöä luovista harrastuksista.

Luovuus antaa elämälle sisältöä: se antaa yksilölle tavan toteuttaa itseään ja työkalut oman merkityksensä rakentamiseen. Ehkä he, jotka vastoinkäymisten jälkeen epätoivon kaivoon lankeavat, menettävät omasta mielestään merkityksensä maailmassa: ”hän jätti minut, en merkitse mitään" tai "minulla ei ole työtä, mitä merkitystä on elämälläni”. Tämä ajatusprosessi on mielemme hyvinvoinnin kannalta varmasti oleellinen vaihe läpikäytäväksi, mutta siinä on vissi ero käydä kastautumassa synkän kaivon syvissä vesissä, kuin jäädä sinne vellomaan ikuisuudeksi.

Useille harrastus, varsinkin luova sellainen, on hankala prosessi alullepantavaksi. Aikuisiässä ihmisen on vaikea aloittaa uusia luovia harrastuksia motivaatioon ja sen puutteeseen liittyvistä syistä, tai niihin kategorioihin minun kuulemani syyt ovat aina kuuluneet. Yleensä kuulee marmatusta synnynnäisestä lahjattomuudesta minkään luovan alan suhteen, mutta se ei yksinkertaisesti ole totta, ja usein valittajat sen itsekin sisimmässään tiedostavat. Muita syitä sille ettei luovaa harrastusta voi noin vain aloittaa ovat rahan- ja ajanpuute, mutta ne ovat paradoksaalisia perusteita jos elämä oikeasti tuntuu jossain määrin tyhjältä. Kyse on luovista harrastuksista, joiden harrastamiseenkin voi olla useita (luovia) improvisoituja tapoja, keinoja ja olemassa olevia vinkkejä, jos vaikka kukkaronnyöri on kovin tiukalla.

Yleistä tuntuu myös olevan se, että kyseiset harrastukset tuppaavat ”jäämään kesken”. Monille se jopa on syy olla aloittamatta uusia juttuja, kun entiset ovat ”parin viikon jälkeen vain jääneet”. Hyvä harrastus on sellainen jossa voi kehittyä. Palkitseva harrastus on sellainen joka vaatii ponnisteluita. Paras harrastus on sellainen jossa voi kehittyä, joka vaatii ponnistelua ja jonka tulokset ovat jollain tavalla havaittavissa tulevaisuudessa. Totta kai se vaatii motivaatiota. Sellainen on harrastus: osa sen hauskuudesta syntyy juuri siitä, että sinä valikoit osuuksia omasta henkilökohtaisesta ajastasi, satunnaisia tai säännöllisiä hetkiä kallisarvoisesta ja ainutkertaisesta elämästäsi varta vasten sille omistettavaksi.