Lenni oli nyt niin lähellä ratkaisua ettei kyennyt sitä sanoin käsiteltäväksi asiakokonaisuudeksi mielessään hahmottamaan. Hänestä tuntui, että hän oli nyt itseasiassa ratkaisun sisällä; valaistumisensa keskipisteessä. Ja kuten myrskyn silmässä olisi tyyntä, oli hänenkin mielensä nyt raukea ja vapaa kaikista huolista, mutta siitä huolimatta hän haluaisi löytää jonkin sanallisen keinon selittää yhtäkkistä rauhallisuuttaan ja ennenkaikkea sitä, miltä ulkona pauhaava myrskyinen maailma hiljaisuuden ytimestä käsin näytti.

Jos Lenni olisi yrittänyt pukea ulkomaailmaa sanoiksi, olisi hän maininnut elämän näyttävän lähinnä kilpajuoksulta avaruuteen siinä uskossa, että kunhan sieltä ei kuitenkaan löydettäisi mitään millä olisi mieli ja ajatukset, tai ainakaan ihmistä kehittyneemmät sellaiset. Matkahan tietenkin olisi tärkeämpi kuin päämäärä. Ja hyvä mieli olisi parempi kuin tarkoitus.

Tosin… Lenni näki maailmassa myös toisen juoksukisan olevan meneillään, ja tämän radan maaliviivalla odotti ihkaoma nimi kivessä, tai jos oikein rinta rottingilla maalinauhan katkaisisi, pääsisi katoamaan tästä myrskystä kunniakkaasti ”tuhkana ilmaan”.

Kilpailuun tosin ei saanut osallistua ilman oikeanlaisia kenkiä, jotka luonnollisesti maksoivat ainakin kuusisataatuhatta euroa, ja tämä oli luonnollisesti maksettava käteisellä. Käteistä ei saanutkaan ihan noin vain ...tai no, Lenni oli näkevinään jotain rahan tapaista kasvavan kyllä läheisissä puissa.

Tosin tuota puissa kasvavaa mammonaa kerätäkseen täytyi ensin aina odottaa, että puunomistaja tulisi paikalle ravisuttamaan puunsa oksia sen verran, kuin seteleitä halusi maahan tipahtavan. Maahan tipahtaneista rahoista puunomistaja otti itselleenkin muutaman tonnin vuosittaista rahan-arvon-mittausta varten. Luonnollisesti.

Rahaa tosin ei saanut kerätä edes maasta, jos siihen ei ensin ollut soveltuvaa akateemista tutkintoa: rahankerääjän maisteri näkyikin olevan yksi maailman tärkeimmistä ammateista. Kyllä, maisteri itsessään oli jo työ. Rahankerääjän maisterin ammattia arvostettiin suunnattomasti, ja monet nuoret yrittivätkin ohjautua rahankeräyksen koulutukseen menestyksellisen ja kauniin uran toivossa. Kaunis ura oli tosiasia, tavoittelemisen arvoinen sellainen. Ammatti oli niin tärkeä että se muutti harjoittajansakin heti viehättävämmäksi, ja seikka jonka Lenni pystyi näkemänsä perusteella päättelemään, oli että juuri viehättävyys on yksi tärkeimmistä asioista koko tuossa tuulisessa maailmassa, jota hän tyyneytensä kuplasta silmäili.

Tosin, rahankerääjän tutkintoon valmistavaan koulutukseen pääsivät vain kaikista trendikkäimmät ihmiset. Tutkintomaksukin siinä oli, mutta se oli vain vaivaiset kuusikymmentä tuhatta. Trendikkyys oli kinkkinen asia, eikä Lenni oikein saanut selvää mikä sitä maailmassa määritteli. Näytti kuitenkin että trendikkyyteen oli olemassa jokin kaava, mutta tästä kaavasta ei saanut mainita julkisesti, koska sittenhän kaikki olisivat trendikkäitä, ja silloin kaikki lukisivat itsensä rahankerääjiksi. Ja jos olisi vain kerääjiä niin kaikkihan voisivat kerätä rahaa ja raha varmasti loppuisi kesken. Kisa ei odottaisi kengättömiä.