Asioita katsoo harvemmin yhtä kriittisesti kuin silloin kun sattuu. Vakavasti sairastunut tai pitkäaikaiseen sairauteen tuomittu on tuleva näkemään nopeasti elämän perusarvojen väliset suhteet: terveyttä ei arvosta ennenkuin sen menettää.
Tällä hetkellä jossain afrikkalaisessa kylässä joku miettii onko selän kylmä hiki merkki yleisestä uupumuksesta vai jostain paljon, paljon pahemmasta. Suomalaisessa lähiökerrostalossa vanha mummo miettii minne raajojen elinvoima yhtäkkiä katosi, miksei vanhuus voisikin tulla vain yksin? Nuorena hampaidensa kunnollisen hoidon laiminlyönyt keski-ikäinen mies mittailee viikonloppuyön varhaisina tunteina kipunsa määrää ja miettii onko maailmassa mitään pahempaa.
Steve Jobbs kertoi vuonna 2005 valmistuville yliopisto-opiskelijoille suuntaamassaan puheessa että "kukaan ei halua kuolla", lisäten etteivät edes Taivaaseen uskovat ihmiset. "Mutta kuolleiksi olemme kaikki päätymässä." Kipu on viesti. Se ilmoittaa meille kuolevaisuudestamme ja suuresta haavoittuvaisuudestamme. Kehomme ikääntyvät ja kärsivät. Jotkut kärsivät enemmän kuin toiset, mutta kaikki tuntevat kipua jossakin vaiheessa vähän tai paljon.
Itse haluan asettaa kaikkein masentavimmatkin asiat jotenkin romantisoituun sävyyn, koska niin olen mieleni aidoittanut. Voimme ammentaa kokemastamme tuskasta jossain elämämme vaiheessa, tulevaisuudessa... Ainakin voimme kuvitella niin. Tämä helpottaa kivun kokemista, ja syventää suhdettamme elämän luonnollisuuteen.
Kommentit